11. lokakuuta 2016

Valkosipulikeitto

Syksy ja keitot. Syksy ja flunssa. Tavallisesti erottamattomat yhdistelmät, joista viimeistä voi taltuttaa tällä mahtavan maukkaalla ja pehmeän valkosipulisella keitolla. Keittoa syönyt taltuttaa seuraavana päivänä myös kaiken elollisen vähintään sadan metrin säteellä...

Alkuun mietitytti valmistaa keittoa, johon tulee näinkin hurja määrä valkosipulinkynsiä, mutta huoli oli lopulta turha. Keittoa syödessä nautti valkosipulin pehmeästä mausta, se ei ollut lainkaan läpitunkevan voimakas tai pistävä, vaan kermaisen pehmeä ja hento. Jos tällä keitolla ei syksyn ensimmäinen flunssa taitu, niin ei sitten millään!

Keiton resepti löytyi täältä, ja sitä muokattiin hieman omaan käyttöömme. Valmistamiseen kuluu aikaa, mutta onneksi keiton voi tehdä lähes kokonaan jo edellisenä päivänä, jolloin maku vain paranee. 

Valkosipulikeitto
44 valkosipulinkynttä (4-5 kokonaista valkosipulia)
2 rkl oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
2 rkl voita
3 keltasipulia
2 tl tuoretta timjamia
8 dl kanalientä
2 dl kuohukermaa
1,5 dl parmesania
1 sitruuna

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Ota sillä välin 26 valkosipulinkynttä erilleen, älä kuori niitä. Laita kynnet folion päälle, sekoita joukkoon oliiviöljy ja ripottele sekaan suola sekä mustapippuri, Kääri folio tiukasti kynsien ympärille ja tyrkkää paketti uuniin. Paahda kynsiä uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes valkosipulinkynnet ovat pehmeitä ja tummia.

Purista paahdetut kynnet kuoristaan sopivaan astiaan ja jäähdytä. Tämän osuuden voi valmistaa hyvin edellisenä päivänä ennen loppukeiton tekemistä.

Laita paksupohjainen kattila kuumenemaan liedelle keskilämmölle. Sulata siinä voi, siivuta kattilaan sipulit. Silppua timjami ja heitä joukkoon. Kuullottele kunnes sipulit ovat läpikuultavia ja pehmeitä, tähän menee reilu viisi minuuttia.

Kippaa sekaan paahdetut valkosipulit ja kuori joukkoon vielä loput 18 valkosipulinkynttä. Kuullottele vielä viitisen minuuttia. 

Kaada päälle kanaliemi ja hauduttele keittoa kannen alla noin 20 minuuttia. Kun valkosipulinkynnet ovat pehmeitä, soseuta keitto tasaiseksi. Sekoita lopuksi joukkoon kerma ja lämmitä.

Raasta parmesani lautasten pohjalle, kauho keitto päälle. Purista lopuksi sitruunamehua annoksille ja nauti tuoreen leivän kera.

2 kommenttia:

  1. Moi taiteilijat. Itselläni on vastaava keitto, siihen tulee tosin lisäksi maa-artisokkaa. Teen niin, että halkaisen siihen kokonaisen valkosipulin vaakatasossa puolikkaaksi, sitten folioon ja puristan kypsät pois. Pidän uunissa maks 30 min. Ajattelin vaan vinkkinä, koska tämä on ehkä hieman nopeampi tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, ja kiitoksia vinkistä - itsekin yleensä teen juuri kuten kuvasit, mutta jostain syystä tuli tällä kertaa tehtyä toisin. Hyvä vinkki siis ilman muuta muille, jotka tätä reseptiä käyttävät. Tuossa kohtaa voi hieman oikaista :)

      Poista