5. syyskuuta 2016

Se parempi lasagne

 Kun näin Emile Henryn valtaisan suuren, burgundinpunaisen lasagnevuoan, se meni välittömästi osastoon Pakko Saada ja sitä myötä ostoskärryyn. Vuokaan mahtuu aivan käsittämättömät määrät lasagnea, ja tämä mainio ohje onkin mallia suurtalouskeittiö. Söimme vuoasta kolmeen pekkaan kaksi kertaa isot annokset ja pakastimeenkin riitti vielä kaksi aikuisten ja kolme lasten annosta.

Reseptin ainesosaluettelo on mittava ja ruoan tekemiseenkin kuluu useampi tunti. Toisaalta mikä onkaan mukavampaa kuin sunnuntainen keittiössä puuhastelu perheen kesken. Pikkukokin ehdoton suosikki oli lihan jauhaminen lihamyllyllä. Hauska vastuutehtävä 2,5-vuotiaan näkökulmasta oli myös täytteiden latominen vuokaan - ja pöydälle, vaatteille...

Ohje on paranneltu versio aiemmasta lasagnekokeilustamme.


Lasagne (42 * 28 * 8 cm vuokaan)
jauheliha-tomaattikastike:
4 valkosipulinkynttä
2 pientä keltasipulia
3 porkkanaa
3 sellerinvartta
1600 g Mutti-tomaattimurskaa
2 laakerinlehteä
250 g pinaattia
800 g naudan sisäpaistia
700 g porsaan kassleria
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria

bechamel-kastike:
150 g voita
2,5 dl erikoisvehnäjauhoa
2 l täysmaitoa
3 ml valkopippuria
kolmannes muskottipähkinää raastettuna
merisuolaa

muut täytteet:
700 g ricottajuustoa
3 isoa kananmunaa
125 g mozzarella di bufalaa
1,5 dl parmesania raasteena
30 kpl lasagne all´uovo -levyjä
merisuolaa
mustapippuria

Hienonna valkosipuli ja kuutioi keltasipulit, porkkanat ja sellerinvarret. Kuullota ensin sipuleita öljyssä viitisen minuuttia, lisää porkkana ja selleri ja kuullota vielä kymmenisen minuuttia. Lisää joukkoon laakerinlehdet ja tomaattimurska. Anna kastikkeen porista hiljalleen ilman kantta tunnin ajan niin, että se keittyy kasaan ja sakenee. Poista laakerinlehdet. Lisää joukkoon pinaatinlehdet ja kuumenna kastiketta vielä niin, että pinaatit painuvat kasaan.

Jauha lihat karkeaksi jauhelihaksi (tai osta vastaava määrä jauhelihaa). Ruskista jauheliha kuumalla pannulla pienissä erissä oliiviöljyssä ja mausta paistos suolalla ja pippurilla. Sekoita jauhelihat tomaattikastikkeen joukkoon ja mausta kastike vielä tarvittaessa lopuksi ekstrasuolalla ja pippurilla.

Valmista bechael-kastike. Kuumenna voi kasarissa ja lisää jauhot parissa erässä voisulan sekaan seosta samalla vispilällä sekoitellen. Kuumenna seosta miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen parin minuutin ajan ja varmista, ettei seokseen jää kokkareita. Vispaa joukkoon maito ohuena nauhana. Kuumenna kastiketta miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, kunnes se sakenee. Ota kattila liedeltä, mittaa sekaan valkopippuri ja raasta joukkoon muskottipähkinä. Mausta lopuksi suolalla.

Valmistele loput täytteet. Sekoita ricottajuusto ja kananmunat keskenään ja mausta rouhaisulla suolaa ja pippuria. Riivi mozzarella paloiksi. Raasta parmesan.

Kokoa lasagne. Voitele lasagnevuoka kevyesti öljyllä. Kokoa vuokaan kerroksittain jauhelihakastiketta, valkokastiketta, juustotäytettä, mozzarellanpaloja ja lasagnelevyjä. Lasagnelevyjä menee yllämainittuun vuokaan 6 kpl per kerros, eli 5 kerroksen verran. Levitä lasagnen pintaan lopuksi parmesanraaste.

Paista lasagnea 200-asteisessa uunissa 45 minuuttin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti